New layout is available for testing.
http://www.xlgain.com/user_index.php?Kirjoitetaan nyt suomeksi kun näyttää, että suurin osa lukuisista :) kävijöistä on suomalaisia.
Eli uutta layouttia on tulossa. Ei mitään mullistavia muutoksia varmaan tule, mutta joitain pieniä parannuksia kuitenkin. On ollut kauhea kiire koulussa/töissä, joten en ole oikein ehtinyt vielä kaikkea muuttaa mitä on tarkoitus. Lähinnä kalenteriin olen tehnyt muutoksia.
Ruokien lisääminen on jonkin verran muuttunut. Siitä olikin jo aikaisemmin kuva. Koitin tehdä siitä selkeämmän näköisen. Poistin mm. yksittäisten ruokien kalorimäärät, koska niitä tuskinpa moni tarvitsee.

Treenipuoli on myös muuttunut vastaavan näköiseksi. Lisäsin myös mahdollisuuden arvioida jokainen treeni arvosanalla 1-5. Poistin vallan tehdyt/tekemättömät kohdat ja nyt treenin voi merkitä tehdyksi/tekemättömäksi klikkaamalla vihreää ikonia.

Kalenterin kuukausinäkymään lisäsin tiedot jokaisen viikon kaloreista. Jokaiselle päivälle voi myös lisäillä haluamiaan viestejä.

Tein myös toisenlaisen värivaihtoehdon. Profiilista voi vaihtaa, jos haluaa kokeilla. Jos on jotain ehdotuksia väreistä, niin tänne voi ilmoitella. Jos haluaa esim. jonkin tietyn värityksen.

Pistääkää viestiä tänne mitä mieltä olette tai jos on jotain ongelmia. Uuden version pitäisi kuitenkin toimia jo suht hyvin. Explorerilla voi tietenkin joitain ongelmia esiintyä. Muutenkin jos on jotain ehdotuksia, niin rohkeasti viestiä vaan tulemaan.