Palveluntarjoajalta (Sigmatic) tuli infoa, ettei heillä oli eilen hajonnut tiedostopalvelin ja sivusto oli sitä varten hetken poissa käytöstä eilen illalla. Olivat myös joutuneet ottamaan kahden päivän takaisen varmuuskopion tietokannoista, joten viime päivinä lisättyjä tietoja voi olla kadonnut. Itse en huomannut kyllä mitään kadonneen.
Sivustolla muuten aika hiljaista omista työkiireistäni johtuen. Teen edelleen uutta versiota sivusta, joka julkaistaan joskus. Tarkoituksena tehdä täysin uusi käyttöliittymä/sivusto ja helpottaa käyttämistä.. Tänne voi edelleenkin kirjoitella, jos jokin painaa mieltä.
4 comments:
Sivusto kannattaa suunnitelle sellaiseksi, että sen käyttäminen kännykällä on sujuvaa. Itse ainakin olen tottunut käyttämään sivua pelkästään kännykällä ja merkkailen tulokset suoraan salilla. Ihan kohtuullisen hyvin se toimii kyllä tälläkin hetkellä.
Sellainen parannus olisi kiva, että kuntosaliohjelmaan voi suoraan lisätä liikkeitä ilman että pitää mennä tuonne "Muokkaa" valikon kautta. Monesti treeniohjelma vähän muuttuu kesken treenin ja sen muokkaaminen on tällä hetkellä aika tuskaista ainakin kännykän kautta. Myös liikkeiden järjestystä olisi hyvä voida muokata suoraan tuossa kuntosaliohjelman ruudussa.
Moi
Kännyselaimia varten tein joskus http://iphone.xlgain.com -sivun, mutta sen on ajanpuutteen vuoksi jäänyt kesken. Sitä varten sitä osoitetta ei ole muistaakseni missään julkaistu. Sitä voi tietenkin käyttää jos haluaa. Tarkoitus on kuitenkin panostaa lähinnä "normisivuihin", eikä aika oikein tällä hetkellä millään riitä myös kännyversion tekemiseen.
Teen tosiaan parhaillaan uutta versiota sivusta, joten täytyy sen suunnittelussa ottaa huomioon paremmin myös kännyselaimet. Tämän hetkinen ulkoasu tuleekin jäämään varmaan pitkälti tuollaiseksi ja panostetaan uuden versioon. Se on tarkoitus tehdä mahdollisimman helpoksi ja nopeaksi käyttää.
En tiedä seuraatko enään tätä blogia mutta sellanen kysymys olisi. Mitä jos unohtu salansana ja käyttäjätunnus?
Moi
Jos lähetät minulle sähköpostiosoitteesi, niin voin resetoida salasanan ja lähettää uuden sinulle tuohon osoitteeseen. Mailiosoite: antti@havanko.fi
Post a Comment